Asioilla on juurensa ja oksansa.
Ihmisten teoilla on ulottuvuutensa ja alkulähteensä.
Kun ymmärrät, mikä tulee ensin ja mitä seuraa, olet lähellä tietä.
Koiton Laulu -kuoro ja Naarmu-yhtye esittävät Cornelius Cardew’n Suuren opin kolmannen kappaleen ja muuta avantgardemusiikkia. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kahvila on auki ennen esitystä ja väliajalla.
Tulkinnanvaraista-foorumilla on yhteistyössä Koneen säätiön ja Taideyliopiston Tutkimusinstituutin kanssa ja MuT Juho Laitisen johdolla toteutettu yhteisöllisen oppimisen tutkimushanke ja Cardew’n musiikkiteatteriteoksen kokonaisesitys. Teos perustuu Kungfutsen samannimiseen tekstiin, joka kannustaa omakohtaiseen ja kollektiiviseen kasvuun vilpittömän introspektion, myötätunnon ja tasapainon etsimisen avulla.
Nelivuotisen hankkeen aikana olemme kehittäneet kokeellisia harjoittelun ja esittämisen toimintamalleja. Olemme ottaneet etäisyyttä oppimiseen dialektisena ja mekanistisena prosessina ja tutkineet tiedon muodostumista elastisena ja amorfisena aineksena. Olemme painottaneet ajattelua toiminnan ohella ja luoneet moniäänisen taiteellisen praktiikan, jonka juuret ovat yhteisessä filosofisessa ja eettisessä pohdiskelussa. Samalla olemme tutkineet aktivistista, hidasta ja vastuuntuntoista vaihtoehtoa markkinaehtoiselle ja kulutukseen perustuvalle valtavirtaiselle taidemaailmalle.
OHJELMA
Alison Knowles: Piece for any number of vocalists (1962)
Hugh Shrapnel: Accompaniment / Beethoven Rite / Projectiles / Sing (1969)
Juho Laitinen: How high the moon, how deep is your love (2024)
John White: Newspaper reading machine (1970)
——
Cornelius Cardew: The Great Learning, paragraph 3 (1970)