Tulkinnanvaraista-foorumia johtaa instrumentalisti, säveltäjä, pedagogi ja tutkija Juho Laitinen:

“Synnyin vuonna 1977. Lapsena rummutin tyynyjä, soitin selloa ja pianoa ja lauloin kuorossa. Tykkäsin lukea kirjoja.

Opiskellessani sellonsoittoa ja laulua Turun ammattikorkeakoulussa innostuin improvisaatiosta, elektroakustisesta musiikista ja musiikkiteatterista. Säestin myös baletin ja modernin tanssin harjoitustunteja ja näyttelin musikaaleissa. Ahmin tietoa musiikkien historiasta ja nykyhetkestä. Martti Parkkarin salongissa kiinnostuin taiteesta yhteiskunnallisesti merkityksellisenä toimintana.

Valmistuttuani halusin karsia rönsyjä ja keskittyä sellonsoittoon, joten hakeuduin diplomiopintoihin Lontooseen. Siellä nautin suurkaupungin vilinästä, konserteista, teatterista ja museoista, mutta vanhakantaiseksi kokemassani Royal College of Music:ssa en löytänyt omaa paikkaani musiikin tekijänä. Ehkä rönsyjä kuitenkin tarvittaisiin.

Sattumaltako päädyin vuonna 2001 ensimmäistä kertaa järjestetyille Ostravan nykymusiikkipäiville, joilla Alvin Lucierin esittelemä I am sitting in a room sai minut kääntymään kohti uutta ja kokeellista taidetta. Siellä solmin myös merkityksellisiä ystävyyssuhteita muun muassa Phill Niblockin ja Christian Wolffin kanssa. Keskustelut ja kokeilut Thomas Bucknerin kanssa syvensivät ymmärrystäni improvisaatiosta, ja Petr Kotikilta opin John Cagen taiteen esittämiskäytännöistä. Maria de Alvear kehotti – tai suorastaan vaati – minua omaksumaan aktiviisemman ja omaäänisemmän toimijuuden musiikissa.

Taiteilijaresidenssissä Roomassa aloin kehitellä puhetta ja musiikkia yhdistävän esseistisen konsertin periaatteita. Fulbright-stipendin myötä vietin lukuvuoden 2004–2005 New Yorkin Mannes Collegessa ja tutustuin tarkemmin yhdysvaltalaiseen avantgardeen. Inspiroiduin sikäläisestä yritteliäisyydestä ja kiinnittymisestä mahdollisuuksiin ja toimintaan riskien minimoinnin ja harkinnan sijaan. Kotimaahan palattuani perustin Kallion nykymusiikkipäivät -tapahtuman esityslaboratorioksi, jossa voitaisiin kokeilla intensiivisen musiikillisen ilmaisun (“avantgarden rakastetuimpien helmien”) jakamista valtavirtaiselle markkinaehtoisuudelle vaihtoehtoisilla tavoilla. Aloin myös järjestää kokeellisen musiikin tekijöiden resitaaleja, perustin uuden musiikin esittämiskäytäntöjen kurssin Sibelius-Akatemiaan, muodostin UMUU-yhtyeen ja vähitellen kokosin keskeisen toimintani Tulkinnanvaraista-nimikkeen alle, kaikille avoimeksi foorumiksi.

Hankin tutkimukselliset perustyökaluni Sibelius-Akatemian tohtorikoulutuksessa vuosina 2006–2013. Tavoitteenani oli kokonaisvaltainen dramaturginen ilmaisu, jossa musiikin filosofiset, esteettiset ja eettiset olomuodot voisivat kanssaelää musiikin ja hälyn, musiikin ja muiden taiteiden sekä taiteellisen ilmaisun ja arkisen todellisuuden rajavyöhykkeillä. Näitä teemoja käsittelin Soivuuden manifestissani.

Sittemmin musiikin rituaalisen ja ruumiillisen olemuksen pohtiminen on johdattanut minut sekä monitaiteisen ilmaisun että kokeellisen musiikkiteatterin äärelle. Pohdin resonanssia, virittämistä ja virittäytymistä; soinnin materiaalisuutta ja sen veistoksellisia ja arkkitehtonisia rakenteita; sekä äänessä ja äänettömyydessä olemisen akteja. Käsittelen myös taiteen esittämisen ja kokemisen sosiaalista ja poliittista toimijuutta.

Näitä kysymyksiä työstän erityisesti taiteellisen tutkimuksen Suuri oppi -hankkeessa, jossa Cornelius Cardew’n musiikkiteatteriteoksen The Great Learning kokonaisesityksen ohella pyrimme kehittämään yhteisöllisen oppimisen menetelmiä ja strategioita. Mukana ovat myös Taideyliopisto, Koiton Laulu -kuoro ja Naarmu-yhtye. Tutkimukseni mahdollistaa Koneen säätiön apuraha.

Ostravan nykymusiikkipäiville palannen jälleen kesällä 2025, jo yhdettätoista kertaa.”