Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Kävelyä ja musiikkia

  • Suomenojan lintuallas 3 Hyljelahdentie Espoo, 02260 Finland (kartta)

Kuva: Janne Kivistö

Tulkinnanvaraista-foorumilla järjestettiin musiikillinen kävelyretki marraskuussa 2020. Silloin tavoittelimme kolmenlaisia asioita: ensinnäkin pyrimme jatkamaan taiteellista toimintaa pandemiarajoitusten aikana. Toiseksi halusimme tukea luonnossa liikkumisen terveysvaikutuksia. Kolmanneksi kokeilimme arkisen todellisuuden ja taiteellisen työskentelyn rajapintaan sijoittuvaa esityksen/työpajan muotoa.

Retkeily saa jatkoa maanantaina 25. heinäkuuta, ja kaikki ovat tervetulleita patikoimaan Naarmu-yhtyeen kanssa. Tapaamme klo 10 Suomenojan lintutornilla, mistä käyskentelemme merenrantaa pitkin Lauttasaareen. Kävelyn lomassa voi kuunnella musiikkiesityksiä ja osallistua niihin, ihastella merellistä luontoa, uida ja syödä eväitä. Perillä Lauttasaaressa kaikki halukkaat voivat osallistua Christian Wolffin teoksen Stones esitykseen (ohjeistus alla). Tämän jälkeen on mahdollista ruokailla ja saunoa yhdessä.

Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Siihen voi liittyä mihin aikaan tahansa; soittamalla numeroon 050-3725832 kuulet, missä ryhmä liikkuu.


Christian Wolff: Stones (1968)

”Make sounds with stones, draw sounds out of stones, using a number of sizes and kinds (and colours); for the most part discretely; sometimes in rapid sequences. For the most part striking stones with stones, but also stones on other surfaces (inside the open head of a drum, for instance) or other than struck (bowed, for instance, or amplified). Do not break anything.”

Aikaisempi tapahtuma: 20. toukokuuta
Kallion XII nykymusiikkipäivät
Myöhempi tapahtuma: 23. elokuuta
Elektroakustinen ilta