Takaisin kaikkiin tapahtumiin

The Eighth Hour of Amduat

  • Hakasalmen huvila 13 Mannerheimintie Helsinki, 00100 Finland (kartta)
hqdefault.jpg

Amduat on egyptiläinen, noin vuodelta 1425 e.a.a. peräisin oleva hautajaisteksti. Kirjoitus sisältää sekä laulettavia että soitettavia osuuksia, mikä tehnee siitä ensimmäisen tunnetun partituurin. Amduat kertoo auringon jumala Ran laskeutumisesta tuonpuoleiseen ja syntymisestä elämään joka yö ja aamu uudelleen.

David Sulzer on neuropsykologi ja muusikko. Hänen Columbia-yliopistolla johtamansa laboratorio tutkii synapsien toimintaa aivokuorella muun muassa Parkinsonin taudin ja autismin yhteyksissä. Muusikkona hän käyttää nimeä Dave Soldier ja on tehnyt musiikkia muun muassa punk-jousikvartetilleen ja elefanteille. Yhdessä käsitetaiteilijaparin Komar & Melamid kanssa hän on myös säveltänyt teokset The most wanted/unwanted song, jotka perustuvat laajaan kyselyaineistoon siitä, minkälaista musiikkia ihmiset haluavat kuulla / olla kuulematta.

The Eighth Hour of Amduat on klassista, elektronista ja jazz-ilmaisua yhdistävä video-ooppera, jonka libreton on kirjoittanut egyptologi Rita Lucarelli. Siinä Sun Ra Arkestran Marshall Allen esittää Ran roolin saksofoneilla ja sähköisellä EWI-instrumentilla. Mukana on myös mezzosopraano Sahoko Sato Timpone, kuoro ja orkesteri.

Sun Ra Arkestran työpajapraktiikalla on yhteys suomalaisen Edward Vesala Sound & Fury -yhtyeen toimintaan. Ennen oopperaesitystä kuullaan väkevien puhaltajien Tane Kannisto, Pepa Päivinen ja Jorma Tapio soittoa.

Naarmu-yhtye on syntynyt Cornelius Cardew’n musiikkiteatteriteoksen The Great Learning tutkimuksellisen kokonaisesityksen ympärille. Sen työskentelytapoihin kuuluu kokeileminen ja keskusteleminen, moniäänisyyden edistäminen ja pyrkimys sisäiseen järjestäytyneisyyteen. Tilaisuuden aloittaa yhtyeen (Anna-Liisa Arjama, Iris Mankila, Janne Kivistö, Jarmo Rosenqvist, Juha Soivio, Juho Laitinen, Kaisa Lassinaro, Pauliina Turakka ja Viljami Valldén) esitys Christian Wolffin teoksesta Stones.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Helsinki Jazz ry:n kanssa. Liput 20/12€ ovelta.

 
Aikaisempi tapahtuma: 15. lokakuuta
Treatise
Myöhempi tapahtuma: 3. joulukuuta
The Great Learning, Paragraph 1